Siirry pääsivulle
Kuvituskuva. Useita ihmisiä istuu kokoustilassa pöydän ympärillä keskustelemassa. Pöydällä on avonainen tietokoneen näyttö.

Tule korkeakouluharjoittelijaksi Opetushallituksen Yleissivistävän ja aikuiskoulutuksen kansainvälistymispalveluihin!

Haemme korkeakouluharjoittelijaa monipuolisiin tehtäviin yleissivistävän ja aikuiskoulutuksen kansainvälistymisen edistämisen parissa. Harjoittelussa saat monipuolisen kuvan yleissivistävän ja aikuiskoulutuksen kansainvälisyystoiminnasta ja niistä ohjelmista ja toiminnoista, joita yksikkömme toimeenpanee. Korkeakouluharjoittelijana osallistut yksikön päivittäisiin viestinnän tehtäviin kuten sosiaalisen median ja verkkosivujen päivittämiseen, raporttien, artikkelien ja blogien kirjoittamiseen sekä audiovisuaalisen viestintämateriaalin tuottamiseen. Tehtäviisi kuuluu myös kansallisten tapahtumien käytännön järjestelyjä. Tehtävät tarkentuvat osaamisesi ja harjoittelusi tavoitteiden perusteella. Perehdytämme tehtäviin ja sinulla on harjoittelun ajan kaksi ohjaajaa yksikössämme.

Harjoittelu tehdään pääasiallisesti lähityönä tiloissamme Hakaniemessä.

Yleissivistävän ja aikuiskoulutuksen kansainvälistymispalvelut -yksikkö kehittää yleissivistävää ja aikuiskoulutusta yhteistyössä muiden Opetushallituksen yksiköiden kanssa kansainvälisen yhteistyön kautta sekä edistää näiden sektoreiden kansainvälistymistä. Olemme osa Euroopan Unionin Erasmus+ sekä Nordplus-ohjelman kansallista toimistoa. Vastaamme näiden ohjelmien sekä yleissivistävän koulutuksen kansainvälistymisen hankeavustusten myöntämisestä. Yksikössä on eTwinning-toiminnon (eurooppalainen kansainvälistymisen verkkopalvelu yleissivistävälle ja ammatilliselle koulutukselle) ja EPALE–toiminnon (aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi) kansallinen tukipalvelu.

Hakijalta odotamme

Harjoittelupaikka sopii esimerkiksi tradenomi- tai medianomiopiskelijalle, kasvatus-, yhteiskunta-, valtio-, hallinto- tai kieli- ja viestintätieteiden opiskelijalle. Harjoittelun on oltava osa opintojasi. Toivomme myös, että tunnet jonkin verran suomalaista koulutuksen toimijakenttää.

Arvostamme iloista ja oma-aloitteista työotetta, joustavuutta ja kykyä toimia muuttuvissakin tilanteissa. Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän käyttö on sinulle tuttua ja sinulla on valmius oppia erilaisten it-järjestelmien käyttöä. Katsomme eduksi englannin ja ruotsin kielen taidon. Olemme iloisia, jos sinulla on kokemusta tai paloa kansainväliseen työhön.

Toivomme hakemuksia eri-ikäisiltä, eri sukupuolia edustavilta sekä myös kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä.

Tarjoamme sinulle Noudatamme liukuvaa työaikaa. Harjoittelu tehdään pääasiallisesti lähityönä tiloissamme Hakaniemessä. Yhteystietomme

Juuli Juntura, vastaava asiantuntija p. +358 50 576 1951 (juuli.juntura@oph.fi)
Johanna Tarvainen, erityisasiantuntija p. +358 50 590 9493 (johanna.tarvainen@oph.fi)

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Opetushallituksen kirjaamo

    PL 380
    00531 Helsinki

  • Työnantaja

    Opetushallitus on kansallinen varhaiskasvatuksen, koulutuksen, elinikäisen oppimisen ja kansainvälistymisen asiantuntijavirasto, kehittäjä ja palveluntuottaja, jossa työskentelee noin 400 asiantuntijaa. Missiomme on ”intohimona oppiminen”, ja visiomme mukaan jokainen voi kasvaa potentiaaliinsa.

    Työnantajana pidämme huolta henkilöstön hyvinvoinnista ja jatkuvasta oppimisesta. Toiminne valmentavan ja oppivan työotteen mukaisesti ja toimintamme perustuu tavoitejohtamiseen. Olemme vuorovaikutteinen ja keskusteleva työyhteisö, joka kehittää palvelujaan yhdessä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa.

    Sijainti
    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    Hakaniemenranta 6
    00530 Helsinki
  • Tutustu työnantajaan
    Perustiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Muut työpaikkaan liittyvät tiedot: Yliopisto-opiskelija: kerro hakemuksessa, jos saat yliopistosta harjoittelutukea.

    Haastattelut toteutetaan toukokuun aikana. Päätös harjoittelupaikasta annetaan kesäkuun alussa.
  • Tehtävän taso: Harjoittelija
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Etätyön kuvaus: Harjoittelu tehdään pääasiallisesti lähityönä tiloissamme Hakaniemessä.
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Työaikamuodon selite: Liukuva työaika
  • Palkkauksen peruste: 1 628,38 €/kk
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Sivun tiedot
    Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Löydät meidät myös täältä:

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta.
    Anna palautetta saavutettavuudesta.