Siirry pääsivulle
Ylijohtaja, asiakkaat-osasto - Digi- ja väestötietovirasto

Haemme ylijohtajaa Digi- ja väestötietoviraston asiakkaat-osaston johtoon.

Ylijohtajana johdat ja kehität osaston toimintaa ja vastaat kokonaisvaltaisesti osaston vastuualueen tuloksellisuudesta.

Ylijohtajana toimit pääjohtajan alaisuudessa ja olet viraston johtoryhmän jäsen.

Asiakkaat-osasto vastaa henkilö- ja organisaatioasiakkaiden asiakaspalvelusta ja palvelukanavista, asiakkuuksien hallinnasta, ratkaisutarjonnasta, asiakas- ja sidosryhmäyhteistyön järjestämisestä, asiakaskokemuksen kehittämisestä, asiakasviestinnästä ja palvelujen markkinoinnista, sähköisestä asioinnista ja asiakaslähtöisyydestä, kansainvälisistä rekisteröinneistä sekä notaari- ja oikeudellisten vahvistamispalveluiden tarjoamisesta. Asiakkaat-osasto jakaantuu kahteen yksikköön.

Lisätietoja

http://www.dvv.fi

Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset

Kelpoisuusvaatimuksina tehtävään on ylempi korkeakoulututkinto, tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus, käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus (VNA digi- ja väestötietovirastosta 5§). Lisäksi virkaan nimitettävän tulee olla Suomen kansalainen (Valtion virkamieslaki 7§).

Valtion henkilöstöltä, jolta edellytetään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, vaaditaan kaksikielisessä viranomaisessa viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003 6§ 1 mom.).

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa (Valtioneuvoston asetus suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa (481/2003) mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

Kielitaitovaatimukset
  • Ruotsi
    • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
    • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
  • Suomi
    • Suullinen osaaminen: Erinomainen
    • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Hakijalta odotamme

Tehtävässä tarvitaan laaja-alaista ja vahvaa johtamiskokemusta ja vahvaa ymmärrystä yhteiskunnallisesta kehityksestä. Odotamme sinulta tuloksellista muutosjohtamistaitoa, kokemusta vaikuttamistyöstä valtionhallinnossa ja kannustavia henkilö- ja henkilöstöjohtamistaitoja. Lisäksi tehtävä edellyttää erittäin hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä ratkaisukeskeisyyttä monimutkaisissakin ongelmissa.

Digi- ja väestötietovirasto on kehittyvä, monipaikkainen virasto, jonka johtamisessa korostuu kyky jatkuvaan toimintojen kehittämiseen. Digitaalisuuden näet voimavarana. Arvostamme kokemustasi ja kyvykkyyttäsi laaja-alaisen asiakaspalvelutyön johtamisessa sekä kokemusta asiakaspalvelutoiminnon ja sähköisen asioinnin kehittämisestä. Käytännön toiminnassamme ja päivittäisessä vuorovaikutuksessamme läsnä olevia arvojamme ovat rohkeus, arvostus ja luottamus.

Hyvä englanninkielen taito katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle Huolehdimme henkilöstömme työhyvinvoinnista mm. tarjoamalla ergonomiaa tukevat työvälineet, joustavat työajat sekä mahdollisuuden etätyöskentelyyn. Tarjoamme henkilöstöllemme myös liikunta-, kulttuuri-, työmatka-, hyvinvointi- ja lounasedun sekä kattavat työterveyshuollon palvelut. Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella laaja henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yhteystietomme

Pääjohtaja Janne Viskari, puh. 0295 536 288, tavoitettavissa 17.4. klo 14-15 ja 22.4. klo 15-16

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Digi- ja väestötietoviraston kirjaamo

    PL 123
    00531 Helsinki

  • Työnantaja

    Digi- ja väestötietovirastossa rakennamme sujuvaa Suomea. Kehitämme palveluita julkisille ja yksityisille organisaatioille, jotka varmistavat yhteiskunnan luotettavan toiminnan. Rakennamme rohkeasti turvallisia digiratkaisuja, jotta arjen asiointi olisi sujuvaa. Vastaamme yhteiskunnan digi-infrastruktuurin, kuten väestötietojärjestelmän, ylläpidosta. Työskentelemme inhimillisten asioiden parissa.

    Olemme mukana monissa ihmisen elämän vaiheissa, kuten muutoissa ja vihkimisissä. Rakkausvirastona tiedämme, että ihmisillä on elämää myös työpaikan ulkopuolella. Siksi joustamme ihmisten elämäntilanteiden mukaan.

    Me olemme inhimillisten digiasioiden edelläkävijä.

    Sijainti
    Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kokkola, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rovaniemi, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    Lintulahdenkuja 2
    00530 Helsinki
  • Hämeenlinna
    Wähäjärvenkatu 6
    13200 Hämeenlinna
  • Joensuu
    Kauppakatu 40
    80100 Joensuu
  • Jyväskylä
    Vapaudenkatu 58 A
    40100 Jyväskylä
  • Kajaani
    Lönnrotinkatu 2 C
    87100 Kajaani
  • Kokkola
    Kaarlelankatu 27
    67100 Kokkola
  • Kouvola
    Valimontie 5
    45100 Kouvola
  • Kuopio
    Puistokatu 29
    70110 Kuopio
  • Lahti
    Kirkkokatu 12 B
    15140 Lahti
  • Lappeenranta
    Villimiehenkatu 2 B
    53100 Lappeenranta
    Suomi
  • Mikkeli
    Raatihuoneenkatu 5 A, 5.krs
    50100 Mikkeli
  • Oulu
    Isokatu 4
    90100 Oulu
  • Pori
    Yrjönkatu 6
    28100 Pori
    Suomi
  • Rovaniemi
    Hallituskatu 5C
    96100 Rovaniemi
  • Seinäjoki
    Juhonkatu 4, 2. krs
    60320 Seinäjoki
  • Tampere
    Hatanpään valtatie 36
    33100 Tampere
  • Turku
    Itsenäisyydenaukio 2
    20800 Turku
  • Vaasa
    Wolffintie 35 B
    65200 Vaasa
  • Tutustu työnantajaan
    Perustiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Muut työpaikkaan liittyvät tiedot: Muita tietoja työpaikasta: Tehtävä ei ole paikkakuntasidonnainen, virkapaikka sovitaan tehtävään valittavan henkilön kanssa. Tehtävän hoitaminen edellyttää kuitenkin sekä säännöllistä matkustamista Helsinkiin että yleistä matkustusvalmiutta.

    Hakemus tulee kirjoittaa joko suomeksi tai ruotsiksi. Hakemukset ovat julkisia asiakirjoja.

    Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme hakijoita vastaamaan. Suosittelemme hakemuksen tekemistä Valtiolle.fi-työnhakupalvelun kautta, jotta varmistat kaikkien rekrytoinnissa tarvittavien tietojen antamisen.
  • Tehtävän taso: Johtava
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Koeaika: Tehtävään voidaan soveltaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
  • Palkkauksen peruste: Virasta maksetaan euromääräinen palkka, josta sovitaan erikseen. Hakija voi esittää palkkatoiveen.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Sivun tiedot
    Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Löydät meidät myös täältä:

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta.
    Anna palautetta saavutettavuudesta.