hoppa till huvudinnehållet
Toistuva kuvio vaaleanpunaisista ja sinisistä ympyröistä sinisellä taustalla”. Ympyrät on tehty pienistä vaaleanpunaisista viivoista ja ne on järjestetty ruudukkomaista kuvioon. Tausta on yhtenäisen sininen.

Edunvalvontasihteerin Y9 tehtävänä on yleisen edunvalvojan avustaminen päämiesten asioiden hoitamisessa ja yleisen edunvalvojan ratkaisutoimivallan käyttäminen erikseen määrätyissä asioissa. Tehtäviin sisältyy myös kirjanpitotehtäviä.


Virka on piirin yhteinen. Länsi- ja Sisä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtaja määrää virkapaikan, mikä on tällä hetkellä Pirkanmaan edunvalvontatoimiston Tampereen toimipaikka. Virka on täytettävissä 1.4.2024 lukien. Virassa voidaan käyttää 6 kuukauden koeaikaa.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset

Edunvalvontasihteerin virkaan ei ole laeissa tai asetuksissa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

Hakijalta odotamme

Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa ammattikorkeakoulu- tai opistotason koulutusta, kokemusta toimistotehtävistä ja asiakaspalvelusta sekä hyviä tietoteknisiä valmiuksia ja sähköisen asioinnin tuntemusta. Lisäksi edellytämme vastuuntuntoa, hyvää paineensietokykyä, tehokasta otetta työtehtäviin ja hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Luemme eduksi kokemuksen edunvalvonnasta tai vastaavista tehtävistä sekä kirjanpitotaidot.

Tarjoamme sinulle Laaja koulutustarjonta ja omaehtoisen koulutuksen tukeminen, liukuva työaika ja osittainen etätyömahdollisuus, lakisääteistä laajempi työterveyshuolto, liikunta- ja kulttuurietu tai hierontaetu sekä ateriatuki. Eduista voi kysyä tarkemmin lisätietojen antajalta. Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yhteystietomme

Laura Bister
Johtava yleinen edunvalvoja
029 56 52601
laura.bister@oikeus.fi

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Länsi- ja Sisä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin hallintotoimisto

    Länsi- ja Sisä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin hallintotoimisto
    PL 31 (Hannikaisenkatu 47, 1. krs)
    40101 Jyväskylä

  • Työnantaja

    Oikeusapu- ja edunvalvontapiirit toimivat oikeusministeriön hallinnonalalla. Kukin kuudesta piiristä järjestää alueellaan julkisen oikeusavun, talous- ja velkaneuvonnan sekä yleisen edunvalvonnan palveluja. Näitä oikeusturvan ja talouden palveluja tuottavat piirin oikeusaputoimistot ja edunvalvontatoimistot, joita on kumpiakin 23. Piirien ja niiden toimistojen palveluksessa on koko maassa noin 1.200 henkilöä. Edunvalvonnan palveluja tuotetaan osaksi myös ostopalveluna. Piirin hallinto huolehtii henkilöstö- ja taloushallinnosta.

    Pirkanmaan edunvalvontatoimisto on oikeusministeriön hallinnonalalla toimiva toimisto, joka kuuluu Länsi- ja Sisä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiriin ja jonka tehtävänä on tuottaa edunvalvontapalveluja. Pirkanmaan edunvalvontatoimistolla on toimipaikat Tampereella ja Ikaalisissa.

    Piiriin kuuluvat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ja Pirkanmaan oikeusaputoimistot sekä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ja Pirkanmaan edunvalvontatoimistot. Piirissä on henkilöstöä noin 250.

    Sijainti
    Tampere

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Tampere / Pirkanmaan edunvalvontatoimisto
    Hatanpään valtatie 11
    33100 Tampere
  • Tutustu työnantajaan
    Perustiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Muut työpaikkaan liittyvät tiedot: Hakijaa voidaan pyytää esittämään ote luottotietorekisteristä.
  • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Etätyön kuvaus: Etätyö ei ole oikeusapu- ja edunvalvontapiireissä pääasiallinen työnteon muoto, mutta sitä voidaan käyttää työpaikallaolopäivien lisäksi joinakin päivinä viikossa.
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Työaikamuodon selite: Virastotyöaika
  • Koeaika: Virassa voidaan käyttää 6 kuukauden koeaikaa.
  • Palkkauksen peruste: Palkkaus määräytyy oikeushallinnon yleisen tarkentavan VES:n mukaisesti. Virka on sijoitettu vaativuusluokkaan Y9. Tehtäväkohtainen palkanosa on 2 174,79 e/kk. Lisäksi maksetaan kokemusosaakorkeintaan 10 % ja suoritukseen perustuvaa palkanosaa korkeintaan 45 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Lediga jobb
    Senaste jobben
    Ansökningsdagen upphör

    Jobb på engelska
    Jobb på svenska
    Möjlighet att arbeta på distans

    Sökandes hjälp
    Lär känna arbetsgivare
    Arbetslivsnyheter

    Nordiska ministerrådet
    Lediga arbetsplatser i EU
    NATO:s öppna positionerNATO:s öppna positioner

    Vyinformation
    Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

    Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:

    Vår onlinetjänst använder cookies för att förbättra användarupplevelsen.Genom att använda tjänsten accepterar du användningen av cookies. Se tjänstens dataskyddsutlåtande och tillgänglighetsutlåtande.

    Ge feedback om webbplatsen.
    Ge feedback om tillgänglighet.

    Arbetssökartjänsten Valtiolle.fi har förnyats 2.1.2024.

    Observera att ditt användarnamn eller dina uppgifter om den gamla jobbsöktjänsten inte har övergått till den nya tjänsten. För att öppna ett nytt konto klickar du på knappen ”Logga in” i högra hörnet.

    Läs nyheterna om hur kan du ta hand om dina tidigare ansökningar.