hoppa till huvudinnehållet
Korkeakouluharjoittelija (Yritysten suhdannetilastot) - Statistikcentralen

Haemme korkeakouluharjoittelijaa yritysten suhdannetilastojen tuotanto- ja kehittämistehtäviin.

Harjoittelupaikka sijoittuu Palvelut ja teollisuus -ryhmään, jossa laaditaan ja kehitetään aihealuetta eri näkökulmista kuvaavia tilastoja, erityisesti lyhyen aikavälin suhdannetilastoja, mutta myös palveluiden ja teollisuuden tuotantorakenteita kuvaavia hyödyketilastoja. Yritysten suhdanteita kuvaavat tilastot kertovat kuukausittaisina indekseinä toimialan liikevaihdon, volyymin/määrän, hinnan tai yritysten maksamien palkkojen kehityksestä.

Korkeakouluharjoittelijana tehtäväsi liittyvät liikevaihtokuvaajien tilastotuotantotehtäviin ja antavat tuotantoon osallistuvalle hyvän kokonaiskuvan kuukausitilaston tuotantoprosessista. Tehtävät sisältävät yksikkötietojen tarkistamisen ja käsittelyn, indeksipistelukujen laskemisen ja ennusteiden teon, kausitasoittamisen ja tulosten analyysin sekä tiedotteen laatimisen ja julkaisemisen. Harjoittelun aikana työskentelet osana liikevaihtokuvaajien tiimiä, ja tukea ja neuvoja on aina saatavilla. Lisäksi osallistut meneillään oleviin kehittämishankkeisiin. Ajankohtainen kehittämiskohde on mm. uuden lähdeaineiston hyödyntäminen yritystoiminnan loppumisen aikaisemmassa tunnistamisessa ja tämän tiedon hyödyntäminen liikevaihtokuvaajien laadintaprosessissa vähentäen tulosten revisioitumista. Kehittämistehtävää tehdään yhteistyössä menetelmäasiantuntijan kanssa.

Hakijalta odotamme

Korkeakouluharjoittelijalta toivotaan kiinnostusta talous- ja suhdannetilastoihin, yhteistyökykyä ja hyviä tietoteknisiä valmiuksia. Kehittämistehtävät vaativat itsenäistä työskentelyotetta ja oma-aloitteisuutta. Harjoittelu sopii erityisen hyvin taloustiedettä tai tilastotiedettä maisterivaiheessa opiskelevalle.

Hakijan tulee olla opiskelija ja oikeutettu oppilaitoksensa harjoittelutukeen.

Eduksi luemme kokemuksen R:n, SAS:n ja/tai SQL:n käytöstä.

Tehtävässä tarvittava muu kielitaito
  • Englanti
    • Suullinen osaaminen: Hyvä
    • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
  • Ruotsi
    • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
    • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
  • Suomi
    • Suullinen osaaminen: Hyvä
    • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
Tarjoamme sinulle Kun työskentelet meillä, saat mm.:

- pitkät työaikaliukumat sekä laajan etätyömahdollisuuden
- työnantajan tukeman lounaan sekä liikunta- ja kulttuuriedun
- työskentelytilat modernissa monitilatoimistossa hyvien liikenneyhteyksien varrella Kalasataman metroaseman tuntumassa
- maksuttoman kuntosalin ja saunan toimistomme rakennuksessa
- kattavan ja laadukkaan työterveyshuollon
Yhteystietomme

Aki Niskanen (tiiminvetäjä)
029 551 2657
aki.niskanen@stat.fi

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Tilastokeskuksen kirjaamo

    Tilastokeskuksen kirjaamo
    PL 22
    00022 Helsinki

  • Työnantaja

    Tuotamme yhdessä tietoa parempaa yhteiskuntaa varten. Tilastokeskuksella on yhteiskunnan tilasta kertovat Suomen suurimmat tietovarannot. Niiden avulla seuraamme yhteiskunnan ilmiöitä ja tuotamme puolueetonta tietoa päätöksenteon tueksi ja kansalaisten käyttöön. Kehitämme aktiivisesti menetelmiämme, tutkimme uusia tietolähteitä ja uudistamme työkulttuuriamme. Teemme myös paljon yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, kuten YK:ssa ja Eurostatissa.

    Olemme reilun 800 hengen asiantuntijaorganisaatio, jossa työtä tehdään avoimesti, toistemme osaamista arvostaen ja yhdessä kehittyen. Meitä yhdistää intohimo faktatietoa kohtaan. Tarjoamme eri alojen ammattilaisille paljon mahdollisuuksia kasvaa ja uudistua erilaisissa tehtävissä.

    Tule tekemään kanssamme tiedosta tulevaisuus!

    Sijainti
    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    Työpajankatu 13
    00580 Helsinki
  • Tutustu työnantajaan
    Perustiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Muut työpaikkaan liittyvät tiedot: Hakemukselle ei voi tallentaa liitteitä.
  • Tehtävän taso: Harjoittelija
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Koeaika: Ei koeaikaa
  • Palkkauksen peruste: Harjoittelijan palkka on 1884,06 €/kk
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Lediga jobb
    Senaste jobben
    Ansökningsdagen upphör

    Jobb på engelska
    Jobb på svenska
    Möjlighet att arbeta på distans

    Sökandes hjälp
    Lär känna arbetsgivare
    Arbetslivsnyheter

    Nordiska ministerrådet
    Lediga arbetsplatser i EU
    NATO:s öppna positionerNATO:s öppna positioner

    Vyinformation
    Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

    Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:

    Vår onlinetjänst använder cookies för att förbättra användarupplevelsen.Genom att använda tjänsten accepterar du användningen av cookies. Se tjänstens dataskyddsutlåtande och tillgänglighetsutlåtande.

    Ge feedback om webbplatsen.
    Ge feedback om tillgänglighet.

    Arbetssökartjänsten Valtiolle.fi har förnyats 2.1.2024.

    Observera att ditt användarnamn eller dina uppgifter om den gamla jobbsöktjänsten inte har övergått till den nya tjänsten. För att öppna ett nytt konto klickar du på knappen ”Logga in” i högra hörnet.

    Läs nyheterna om hur kan du ta hand om dina tidigare ansökningar.