hoppa till huvudinnehållet
Toistuva kuvio vaaleanpunaisista ja sinisistä ympyröistä sinisellä taustalla”. Ympyrät on tehty pienistä vaaleanpunaisista viivoista ja ne on järjestetty ruudukkomaista kuvioon. Tausta on yhtenäisen sininen.

Itä-Suomen hovioikeudessa julistetaan haettavaksi määräaikainen hovioikeudenneuvoksen T 14 virkasuhde ajalle 1.5.2024 - 28.2.2025.

Virkasuhde voidaan täyttää enintään 28.2.2025 saakka tai enintään siihen saakka, kunnes viran vakinainen haltija palaa hoitamaan virkaansa. Viran sijoituspaikka on Kuopio. Virka on viraston yhteinen.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset

Virkaan voidaan nimittää oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteenmaisterin tutkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet.

Tuomariksi nimitettävällä on oltava tuomioistuimen tuomiopiirin väestön enemmistön kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito ja tyydyttävä suullinen taito (Tuomioistuinlain 10 luku 1 ja 9 §).

Kielitaitovaatimukset
  • Ruotsi
    • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
    • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
  • Suomi
    • Suullinen osaaminen: Erinomainen
    • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Hakijalta odotamme

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää vahvaa oikeudenkäyntimenettelyn osaamista sekä hyvää ja laaja-alaista aineellisoikeudellista perehtyneisyyttä hovioikeuden toimialaan kuuluvaan lainsäädäntöön. Hakijalta odotetaan myös kykyä erottaa ratkaisun kannalta olennaiset seikat sekä perustelutaitoa. Henkilökohtaisina ominaisuuksina tuomarilta odotetaan vastuuntuntoa ja kykyä huolelliseen, tulokselliseen ja itsenäiseen työskentelyyn sekä valmiutta kehittää omaa ammattitaitoaan ja koko työyhteisön osaamista. Tuomarilta odotetaan myös kykyä ottaa vastuuta tuomioistuimen kokonaistehtävästä ja tehdä yhteistyötä koko henkilöstön kanssa.

Tarjoamme sinulle Lounaskompensaatio sekä liikunta- ja kulttuuri-, hyvinvointi- tai työmatkaetu. Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Valitun henkilön on ennen nimittämistä annettava sidonnaisuusselvitys (valtion virkamieslaki 8 a §).

Yhteystietomme

Korkeimmalle oikeudelle osoitetut hakemukset pyydetään tekemään ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta (www.valtiolle.fi) ja toissijaisesti toimittamalla kirjallinen hakemus hovioikeuden kirjaamoon, Minna Canthin katu 64 A, PL 1158, 70101 Kuopio. Hakemusten toimittamisen määräaika päättyy 30.4.2024 klo 16.15.
Tarkempia tietoja antaa kansliapäällikkö Tuula Toivanen, puh. 029 56 41431.

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Itä-Suomen hovioikeus kirjaamo

    PL 1158
    70101 Kuopio

  • Työnantaja

    Itä-Suomen hovioikeus on yksi Suomen viidestä hovioikeudesta. Hovioikeus käsittelee valitukset ja kantelut käräjäoikeuden ratkaisuista. Valitusasiat muodostuvat pääasiassa rikos-, riita- ja hakemusasioista. Itä-Suomen hovioikeuden tuomiopiiriin kuuluvat Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Päijät-Hämeen käräjäoikeudet. Itä-Suomen hovioikeudella on kanslia Kuopiossa ja istuntopaikka Kouvolassa.

    Sijainti
    Kuopio

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Kuopio
    Minna Canthin katu 64 A
    70100 Kuopio
  • Tutustu työnantajaan
    Perustiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
  • Työaikamuoto: Muu
  • Työaikamuodon selite: Työaikalakia ei sovelleta
  • Koeaika: 0-6 kk
  • Palkkauksen peruste: T 14, peruspalkan lisäksi voidaan maksaa kokemuslisää 5-30 %
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Lediga jobb
    Senaste jobben
    Ansökningsdagen upphör

    Jobb på engelska
    Jobb på svenska
    Möjlighet att arbeta på distans

    Sökandes hjälp
    Lär känna arbetsgivare
    Arbetslivsnyheter

    Nordiska ministerrådet
    Lediga arbetsplatser i EU
    NATO:s öppna positionerNATO:s öppna positioner

    Vyinformation
    Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

    Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:

    Vår onlinetjänst använder cookies för att förbättra användarupplevelsen.Genom att använda tjänsten accepterar du användningen av cookies. Se tjänstens dataskyddsutlåtande och tillgänglighetsutlåtande.

    Ge feedback om webbplatsen.
    Ge feedback om tillgänglighet.