hoppa till huvudinnehållet
Kuvituskuva. Useita henkilöitä istumassa ja keskustelemassa toimistolla työpöydän ympärillä sinisellä sohvalla. Pöydällä on tietokone ja juomapullo.

Haemme sähköinsinööriä erikoisupseeriksi Rannikkolaivastoon Turkuun. Tehtävä sijoittuu Rannikkolaivaston Pansion tukikohtaan 8. Huoltolaivueen esikuntaan.

Sähköinsinöörinä toimit 8. Huoltolaivueen alusten sähkölaitosten ja sähköjärjestelmän sähkötöiden johtajana. Lisäksi vastaat alusten sähköturvallisuudesta ja henkilöstön sähköturvallisuuskoulutuksesta. Vastaat aluksilla toimialasi dokumentoinnin hallinnasta. Osallistut sähkötöiden vuosi- ja perushuoltotöiden sekä katsastuksien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Osallistut aluksen henkilöstön sähkö-, kone- ja suojapalvelukoulutukseen sekä koulutuksen suunnitteluun, kehittämiseen ja käytännön toteuttamiseen.

8. Huoltolaivue toimii kahdella paikkakunnalla Turussa Pansiossa (pääpaikka) ja Kirkkonummella Upinniemessä. Tehtävän hoitaminen edellyttää matkustusvalmiutta.

Tehtävänhoitaja osallistuu tarvittaessa myös meripalvelukseen laivueen aluksilla. Meripalveluvuorokausilta maksetaan Puolustusvoimien työaikasopimuksen mukainen meripalvelukorvaus, joka muodostaa merkittävän palkanlisän.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset

Erikoisupseerin viran erityiset kelpoisuusvaatimukset, jotka tulee olla suoritettu hakuajan päättymiseen mennessä:
- diplomi-insinöörin tai insinöörin tutkinto
- reservin upseerin tai reservin aliupseerin koulutus

Puolustusvoimien sotilasviran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu asepalvelus
- terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva
- hakijalla ei voi olla turvallisuusselvityslaissa määritettyä turvallisuutta vaarantavaa ulkomaansidonnaisuutta

Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus

Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset

Hakijalta odotamme

Hakijalta odotamme sähköalan insinöörin tai diplomi-insinöörin tutkintoa sekä lisäksi sähköalan työkokemusta. Muun teknisen alan insinööritutkinnon suorittajalta edellytämme laaja-alaista työkokemusta sähkövoimatekniikan alalta. Lisäksi odotamme kokemusta sähkö- ja automaatiojärjestelmien suunnittelusta, rakentamisesta, vianhausta sekä huollon ja kunnossapidon tehtävistä. Lisäksi odotamme sähköpätevyys S2 tai edellytykset saada S2-pätevyys suorittamalla sähköturvallisuustutkinto 2.

Tehtävän edellyttämä fyysisen kunnon taso todetaan ennen virkaan nimittämistä 12 minuutin juoksutestillä. Tämän tehtävän fyysisen kunnon tavoitetaso on 2300 m.

Tehtävä edellyttää merikelpoisuustarkastuksen läpäisemistä, jossa korostuu näkö- ja värinäkövaatimukset.

Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, järjestelmällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Lisäksi arvostamme paineensietokykyä, kykyä nopeaan päätöksentekoon sekä itsenäistä työotetta.

Luemme eduksi työkokemuksen laivasähköasennuksista. Lisäksi luemme eduksi Merivoimien toimintaympäristön tuntemuksen ja aiemman kokemuksen ja menestymisen Puolustusvoimien soveltuvissa tehtävissä.

Tehtävässä tarvitaan hyvää suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa mm. teknisen sanaston osalta.

Tarjoamme sinulle Tarjoamme henkilöstöllemme monenlaisia palvelussuhde-etuja, mm.
- tutkitusti hyvän työilmapiirin
- mahdollisuuden täydennyskoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen
- etenemismahdollisuuksia tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla
- joustavia työaikamuotoja
- vuokratuettuja palvelussuhdeasuntoja
- liikuntamahdollisuuksia työajalla
- virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön
- tuetun työpaikkaruokailun
- työterveyshuollon palvelut
Yhteystietomme

Insinöörikapteeniluutnantti
Loisa Tero
puh. 0299 800 (vaihde)

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo

    PL 77
    80101 Joensuu

  • Työnantaja

    Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee noin 12 500 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Toimintamme perustuu yhteiseen arvoperustaan: isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.

    Rannikkolaivasto on laivastovalmiusyhtymä, jonka tehtäviin kuuluu ylläpitää korkeaa valmiutta alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen, meriliikenteen suojaamiseen ja merellisten hyökkäysten torjuntaan sekä kouluttaa sodanajan joukkoja merivoimille. Rannikkolaivaston merellistä suorituskykyä voidaan käyttää muiden viranomaisten tukemiseen ja kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Aluksilla työtovereista muovautuu merihenkinen ja yhteistyökykyinen joukko, sillä merellä ollaan tiiviisti yhdessä.

    Sijainti
    Turku

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Turku
    Turku
  • Tutustu työnantajaan
    Perustiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Muut työpaikkaan liittyvät tiedot: Lähetäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme sinua vastaamaan.

    Hakijasta voidaan tämän suostumuksella tehdä turvallisuusselvitys (perusmuotoinen turvallisuusselvitys, turvallisuusselvityslaki 19 §).

    Nimityspäätös edellyttää nimitettävän suostumusta huumausainetestaukseen (Valtion virkamieslaki 8 b §). Testaus suoritetaan työhöntulotarkastuksen yhteydessä koeaikana.

    Tehtävässä noudatetaan virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.

    Kyseessä on erikoisupseerin virka.

    Haluatko tietää tarkemmin, millaista on työ Puolustusvoimissa? Tutustu monipuolisiin tehtäviimme osoitteessa https://puolustusvoimat.fi/toissa_puolustusvoimissa
  • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Etätyön kuvaus: Etätyö on mahdollista työtehtävien salliessa, etätyöstä sovitaan erikseen esimiehen kanssa. Etätyöpäivien enimmäismäärä on 12 päivää kuukaudessa.
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Jaksotyöaika
  • Työaikamuodon selite: 114 h 45 min / 3 vko
  • Palkkauksen peruste: Puolustusvoimissa on käytössä tehtävän vaativuuden arviointiin perustuva palkkausjärjestelmä, jonka lisäksi maksetaan työssä menestymiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa. Aloittavan henkilön kokonaispalkka vaativuusluokassa ESJA 9-10 on koulutuksesta ja kokemuksesta riippuen 3 911,97- 4 170,70 e/kk.
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Lediga jobb
    Senaste jobben
    Ansökningsdagen upphör

    Jobb på engelska
    Jobb på svenska
    Möjlighet att arbeta på distans

    Sökandes hjälp
    Lär känna arbetsgivare
    Arbetslivsnyheter

    Nordiska ministerrådet
    Lediga arbetsplatser i EU
    NATO:s öppna positionerNATO:s öppna positioner

    Vyinformation
    Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

    Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:

    Vår onlinetjänst använder cookies för att förbättra användarupplevelsen.Genom att använda tjänsten accepterar du användningen av cookies. Se tjänstens dataskyddsutlåtande och tillgänglighetsutlåtande.

    Ge feedback om webbplatsen.
    Ge feedback om tillgänglighet.