hoppa till huvudinnehållet
Kuvituskuva. Useita henkilöitä istumassa ja keskustelemassa toimistolla työpöydän ympärillä sinisellä sohvalla. Pöydällä on tietokone ja juomapullo.

Haemme ylilääkäriä Sotilaslääketieteen keskukseen Riihimäelle. Tehtävä on määräaikainen 31.7.2026 asti.

Tehtävässä vastaat Puolustusvoimien lääkintähuollossa kirurgisen koulutuksen suunnittelusta, johtamisesta ja toteuttamisesta. Vastaat myös Puolustusvoimien kansainvälisten kriisinhallintajoukkojen kirurgisen suorituskyvyn kehittämisestä. Toimit kirurgian erikoislääkäritasoisena kouluttajana ja lääkärinä Sotilaslääketieteen keskuksen kursseilla, opetustilaisuuksissa ja harjoituksissa sekä yhteistyötahojen kanssa järjestettävissä lääkintähuollon koulutustapahtumissa. Osallistut oman erikoisalasi ja vastuualueesi osalta kansainvälisen kehityksen seurantaan sekä kenttälääkinnän toimintamallien tarkoituksenmukaisuuden ja kansainvälisen yhteensopivuuden arviointiin. Osallistut myös alasi tutkimus-, kehittämis- ja kokeilutoimintaan sekä toimit Sotilaslääketieteen keskuksen edustajana kansainvälisissä yhteyksissä.

Tehtävässä sinulla on mahdollisuus kliinisen ammattitaidon ylläpitämiseen. Tehtävä tarjoaa lisäksi ainutlaatuisen mahdollisuuden ylläpitää fyysistä kuntoa mm. työajalla tapahtuvan liikunnan ja vuosittaisten vapaaehtoisten kuntotestien avulla.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset

Ylilääkärin erityiset kelpoisuusvaatimukset:
- lääkärin tai yleislääkärin laillistus itsenäiseen ammatin harjoittamiseen
- alansa erikoislääkärin oikeudet

Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus

Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset

Hakijalta odotamme

Hakijalta odotamme kirurgian erikoislääkärin tai jonkin kirurgian alan erikoislääkärin oikeuksia. Lisäksi odotamme työkokemusta kirurgiasta, opetusmyönteisyyttä sekä halua kehittää kenttä- ja katastrofilääkintää. Tehtävässä tarvitaan hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa sekä ruotsin kielen taitoa.

Arvostamme kokemusta opetus- tai koulutustehtävistä, simulaatio-oppimisympäristöstä sekä viranomaisyhteistyöstä.

Henkilökohtaisina ominaisuuksina odotamme kykyä itsenäiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn sekä yhteistyökykyä moniammatillisessa työyhteisössä työskentelyyn. Lisäksi tehtävän menestyksellistä hoitamista edesauttavat opetus- ja esiintymistaidot.

Luemme eduksi johtamiskoulutuksen sekä kokemuksen Puolustusvoimien toiminnasta ja työskentelyn tai koulutuksen katastrofilääketieteen alalla.

Tehtävässä menestymistä edesauttaa hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito, jota tarvitaan mm. kansainväliseen yhteistoimintaan liittyen.

Tarjoamme sinulle Tarjoamme henkilöstöllemme monenlaisia palvelussuhde-etuja, mm.
- tutkitusti hyvän työilmapiirin
- mahdollisuuden täydennyskoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen
- etenemismahdollisuuksia tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla
- joustavia työaikamuotoja
- vuokratuettuja palvelussuhdeasuntoja
- liikuntamahdollisuuksia työajalla
- virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön
- tuetun työpaikkaruokailun
- työterveyshuollon palvelut
Yhteystietomme

Antti Pöyhönen, ylilääkäri p. 0299 575 311

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo

    PL 77
    80101 Joensuu

  • Työnantaja

    Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee noin 12 500 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Toimintamme perustuu yhteiseen arvoperustaan: isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.

    Sotilaslääketieteen keskuksen tärkeimpiä tehtäviä ovat palveluksessa olevien asevelvollisten terveydenhuolto, kenttälääkinnän koulutus, sotilaslääketieteellinen tutkimus ja lääkelogistiikka. Kenttälääkinnän palveluyksikön terveysasemat järjestävät varusmiesten terveydenhuollon ja henkilökunnan työterveyshuollon, tuottavat lääkintäkoulutusta sekä vastaavat lääkinnällisestä pelastustoiminnasta sotilaallisissa harjoituksissa. Ilmailulääketieteen keskus ja Sukelluslääketieteen keskus tekevät Puolustusvoimien lentävän ja sukeltavan henkilöstön valinta- ja vuositarkastuksia. Ilmailulääketieteen keskus palvelee myös siviili-ilmailua. Erityisasiantuntijayksikköön on koottu ensihoidon ja lääkintähuollon simulaatiokoulutuksen, ympäristöterveyden, lääkelogistiikan sekä kemiallisen ja biologisen suojelulääketieteen asiantuntemus. Keskuksen esikuntaan kuuluva Sotilaslääketieteen arkisto vastaa asevelvollisten kanta- ja lääkärintarkastuskorttien arkistoinnista sekä tietopalvelusta.

    Sijainti
    Riihimäki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Riihimäki
    Riihimäki
  • Tutustu työnantajaan
    Perustiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Muut työpaikkaan liittyvät tiedot: Meille tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on tärkeää ja toivomme monipuolisesti hakemuksia eri taustoista ja ikäryhmistä sekä eri sukupuolta olevilta henkilöiltä.

    Toivomme hakemuksia sähköisesti. Voit hakea rekrytointijärjestelmän kautta tai lähettää hakemuksesi osoitteeseen rekrytointi.pvpalvk@mil.fi.

    Hakijasta voidaan tämän suostumuksella tehdä turvallisuusselvitys (perusmuotoinen turvallisuusselvitys, turvallisuusselvityslaki 19 §).

    Nimityspäätös edellyttää nimitettävän suostumusta huumausainetestaukseen (Valtion virkamieslaki 8 b §). Testaus suoritetaan työhöntulotarkastuksen yhteydessä koeaikana.

    Tehtävässä noudatetaan virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.

    Kyseessä on määräaikainen virkasuhde.

    Haluatko tietää tarkemmin, millaista on työ Puolustusvoimissa? Tutustu monipuolisiin tehtäviimme osoitteessa https://puolustusvoimat.fi/toissa_puolustusvoimissa
  • Tehtävän taso: Johtava
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Etätyön kuvaus: Etätyö on mahdollista työtehtävien salliessa, etätyöstä sovitaan erikseen esimiehen kanssa. Etätyöpäivien enimmäismäärä on 12 päivää kuukaudessa.
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
  • Määräaikaisuuden perusteen lisätietoja: VirkamL 9§ 1 mom. sijaisuus
  • Työaikamuoto: Muu
  • Työaikamuodon selite: johtava virkamies
  • Palkkauksen peruste: Ylilääkärin palkka on 6947,26 e/kk. Pääesikunnan henkilöstöosasto on päättänyt valtion virkaehtosopimuslain 5 § 2 momentin 2 kohdan nojalla lääkäreiden palkkauksen määräytymisestä.
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Lediga jobb
    Senaste jobben
    Ansökningsdagen upphör

    Jobb på engelska
    Jobb på svenska
    Möjlighet att arbeta på distans

    Sökandes hjälp
    Lär känna arbetsgivare
    Arbetslivsnyheter

    Nordiska ministerrådet
    Lediga arbetsplatser i EU
    NATO:s öppna positionerNATO:s öppna positioner

    Vyinformation
    Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

    Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:

    Vår onlinetjänst använder cookies för att förbättra användarupplevelsen.Genom att använda tjänsten accepterar du användningen av cookies. Se tjänstens dataskyddsutlåtande och tillgänglighetsutlåtande.

    Ge feedback om webbplatsen.
    Ge feedback om tillgänglighet.